maanantai 18. tammikuuta 2010

Seniorinorssien vuosikok 18.1.2010

TURUN SENIORINORSSIT RY

Toimintakertomus vuodelta 2009

Jäsenet

Yhdistyksen jäseneksi on ilmoittautunut tähän mennessä 255 henkilöä. Jäsenmaksun vuodelta 2009 on maksanut 163 henkilöä.

CAS-projekti

Normaalikoulun oppilaiden, yhdistyksen historiatyöryhmän ja koulun kirjastonhoitajan yhteistyönä aloitettiin vuonna 2005 ns. CAS-projekti, jossa tarkoituksena on koota yhdistyksen jäsenien valokuvista digitaalinen valokuva-arkisto osaksi yhdistyksen historiikkia. Salla Aaltonen, historiatyöryhmä, suunnitteli kuvien lainaamisen jäsenkunnalta ja toimi yhteyshenkilönä kuvien lähettäjien ja CAS-oppilaiden välillä. Ongelmana on ollut, että harvat ovat uskaltautuneet lainaamaan valokuviaan. Turun Normaalikoulun kirjastonhoitaja Seppo Niemelä on kantanut päävastuun työn sujumisesta. Vuoden 2009 aikana projekti on ollut lepotilassa..

Vuosikokous

Turun Seniorinorssit ry:n vuosikokous pidettiin 27.1.2009 Cafe Artissa, Läntinen Rantakatu 5.. Läsnä oli osallistujalistan mukaan 10 henkilöä. Hyväksyttiin toimintakertomus ja toimintasuunnitelma. Luettiin tilinpäätös ja todettiin, että tilinpäätös oli ylijäämäinen. Luettiin tilintarkastajien kertomus ja hallitukselle myönnettiin tili- ja vastuuvapaus. Yhdistyksen jäsenmaksuksi vuodelle 2009 vahvistettiin 10 euroa. Yhdistyksen ainaisjäsenmaksuksi vahvistettiin 150 euroa.

Erovuorossa olivat puheenjohtaja Tarja Ruohonen, varapuheenjohtaja Aarno Saine sekä hallituksen jäsenet Juha Heinonen, Timo Lahtinen ja Tiina Tunturi.

Puheenjohtajaksi valittiin Aarno Saine, varapuheenjohtajaksi Tarja Ruohonen, jäseniksi Juha Heinonen,Timo Lahtinen ja Tiina Tunturi. Hallituksen asiantuntijajäseniksi valittiin Salla Aaltosen lisäksi Terttu Rastas ja Tuomas Kyttä.

Pirjopäivi Pihlanto ja Heikki Pylkkänen ovat erovuorossa vuonna 2010.

Tilintarkastajiksi valittiin Jari Lähteenmäki ja Hannu Vehanen.

Hallituksen toiminta

Toimintavuoden aikana hallitus on pitänyt 3 varsinaista kokousta ja lisäksi joulutervehdystalkoot, jossa käsiteltiin paitsi muuta myös yhdistyksen toimintaa.

Muistotaulut

Mestarinkadun koulun seinässä. lähellä Mestarinkadun ja Kuninkaankartanonkadun kulmaa on jo muistotaulu koulun toiminnasta tuossa koulurakennuksessa. Entisen Postitalon paikalla olevan KOPkolmion kohdalla ei muistotaulua vielä ole, mutta asia on edennyt siten, että Osmo Laineen oikeudenomistajiin, Antti Rimaajaan ja Päivi Toikkaseen on saatu yhteys. Sekä Rimaaja että Toikkanen ovat suhtautuneet myönteisesti Norssilogon käyttöön muistotaulussa.

Matka Novgorodiin

Lehtori Leena Casagrande oli jo tutuksi tulleella taidollaan organisoinut ajalle 3-7.6.2009 matkan, jonka kohteena tällä kertaa oli Novgorod. Matkaoppaana toimi Sirpa Koski, jolle kohde oli ennestään tuttu. Matkalle osallistuneet kiittivät matkajärjestelyja ja opastusta. Matkalta ei myöskään puuttunut niitä ominaisuuksia, jotka tekevät matkasta ikimuistettavan!
.
Naantalin Musiikkijuhlille Seniorinorssit osallistuivat 8.6.2009 English Chamber Orchestran konserttiin. Ennen konserttia tavattiin ravintola Kalatrapin pihalla, jonne Tiina Tunturi oli tilannut meille kuohuviinibuffetin, mistä lämmin kiitos Tiinalle.

Vuoden Seniorinorssi

Hallitus on vahvistanut Vuoden Seniorinorssin valintakriteereiksi:
- valitaan vuodeksi kerrallaan
- täyttää Turun Seniorinorssit ry:n valintakriteerit,
- on sitoutunut norssilaisuuteen ja suostuu kunniamaininnan vastaanottajaksi,
- on esimerkillinen koulun kasvatti, menestynyt elämässään joko urallaan tai harrastuksissaan,
- vaikuttanut koulun maineen, toimintaedellytysten ja kehittymisen hyväksi,
- on seniorimittapuun mukaan aktiivi-ikäinen,
- valitsemallaan tavalla kertoo työstään tai tärkeäksi katsomistaan asioista nykynorsseille yhteistyössä koulun henkilökunnan kanssa Norssin päivänä tai muutoin.

Vuoden Seniorinorssiksi nimettiin ennen edellä mainittua konserttia pianotaiteilija, professori Juhani Lagerspetz, joka saatiin ravintola Kalatrapin pihalle kesken seuraavan päivän konsertin harjoituksia. Nimeämisjuhlallisuuksiin kuuluvan kultaisen pinssin kiinnitti Juhani Lagerspetzin rintaan Vuoden Seniorinorssin valintakriteerit nimeämispuheessaan esitellyt yhdistyksen varapuheenjohtaja Tarja Ruononen. Protokollaan kuuluvat kukat luovutettiin Juhani Lagerspetzille hänen oman konserttinsa jälkeen seuraavana päivänä.

Norssin päivässä 3.10.2009 senioreilla ei toimintavuotena ollut aktiivista roolia.

Tiedotustoiminta

Vuosikokouksesta, Novgorodin matkasta ja Naantalin konsertista lähetettiin jäsenkunnalle tieto jopulutervehdyksen yhteydessä. Novgorodin matkasta ja Naantalin konsertista lähetettiin lisäksi viestiä sähköpostitse niille jäsenille ja entisille norsseille, joiden sähköpostiosoite on yhdistyksen tiedossa.

Joulukuussa lähetettiin jälleen joulutervehdys, jossa kerrottiin myös kevään 2010 ohjelmasta, vuosikokouksesta, Norssitapaamisesta Naantalin Musiikkijuhlilla ja kesällä 2010 mahdollisesti järjestettävästä Viron matkasta.

Marraskuussa 2007 yhdistykselle avattiin oma nettisivusto, joka mahdollistaa vuorovaikutteisen kommunikoinnin jäsenistölle. Osoite on http://www.turunseniorinorssit.fi/. Yhdistyksen sivuilta on linkki koulun sivuille, mutta toisinpäin toimivaa linkkiä ei vielä ole.

Sivustolla on myös vieraskirja, jonne on kuluvan vuoden aikana tullut kaksi viestiä.Tilaa olisi enemmällekin!.

Kauneimmat Joululaulut

Seniorinorsseja innostettiin saapumaan Martin kirkon Kauneimpia Joululauluja laulamaan 13.12.2009.

Yhdistyksen ja koulun yhteistoiminta

Koulun ja yhdistyksen yhteiset matkat ovat olleet varsin suosittuja ja toivottavaa on, että tätä yhteistyömuotoa pystytään jatkamaan. Suuret kiitokset tästä toimintamuodosta kuuluvat Sirpa Koskelle ja Leena Casagrandelle.

Yhdistyksen puheenjohtaja on ollut yhteydessä Normaalikoulun rehtori Veli-Matti Hakaseen eri yhteistoimintamuodoista. Tapaamisessa oli käsitelty muun muassa jäsenistön hankintaa. Tässä suhteessa on korvaamattomana apuna ollut koulun kirjastonhoitaja Seppo Niemelä, jolta on saatu nyt 1980-luvun ylioppilaista nimiluettelot.

Mentoritoiminta

Koulun ja yhdistyksen yhteistoimintaa on myös yhdistyksen harjoittama mentoritoiminta. Toimintavuonna mentoritoiminta rajoittui Seniorinorssien stipendien jakamiseen. Stipendit jaettiin seuraavasti: 150 € Liisa Lundellille journalistisista ansioistaan, 100 € Suvi Sillanpäälle Suomen Akatemian Viksu-palkinnon johdosta sekä 50 € Niko Reinvallille NorsU-urheiluseuran perustamisesta.

Juhlatoimikunta
Juhlatoimikunnan puheenjohtajana on toiminut Salla Aaltonen ja jäseninä Juha Heinonen,
Timo Lahtinen, Leena-Maija Lauren, Tiina Tunturi, Heikki Pylkkänen ja Seppo Uusitalo. Juhlatoimikunnan asioita on puitu hallituksen kokouksen yhteydessä.

Kultaiset pinssit

Vuoden Seniorinorssi Pentti Tapana sai 25.1.2008 yhdistyksen ensimmäisen kultaisen pinssin. Ensimmäinen olisi tullut luovuttaa ensimmäiselle Vuoden Seniorinorssille Martin Scheininille, mutta erinäisten yhteensattumien vuoksi se voitiin luovuttaa hänelle vasta 9.4.2008. Kolmas kultainen pinssi luovutettiin 25.11.2008 lehtori Sirpa Koskelle kiitokseksi hänen monipuolisesta toiminnastaan yhdistyksessä. Neljäs kultainen pinssi luovutettiin Vuoden Seniorinorssille Juhani Lagerspetzille 8.6.2009.

Jäsenhankinta
Vuoden 2008 Seniorinorssi Pentti Tapana otti kirjansa toimittamiskiireitten keskellä syksyllä 2009 tehtäväkseen löytää 1980-luvun norsseista yhdistystoiminnasta kiinnostuneita. Luokanvalvojin ottamiensa kontaktien kautta hänen onnistui nimeämään joitakin ”kasareita”, joihin yhdistyksen kannattaisi ottaa yhteyttä. Ongelmana on, että entisten oppilaiden osoitteita on vaikea löytää, erityisesti sukunimeään muuttaneiden tyttöjen kohdalla.

Sihteeri on lähettänyt Eniron puhelinnumero- ja osoitepalvelun kautta tekstiviestin 150:lle ja Koulukaverit.com-palvelun kautta sähköpostiviestin 80:lle ”norssikasarille”.

Yhdistyksen talous

Toimintavuoden 2009 tulos oli 1930 euroa ylijäämäinen. Kulut ovat pääosin muodostuneet tiedotustoiminnasta.

Turussa, 12 päivänä tammikuuta 2010

Turun Seniorinorssit ry:n hallituksen puolesta

Aarno Saine Pirjopäivi Pihlanto
Puheenjohtaja Sihteeri










Seniorinorssien vuosikokouksessa 18.1.2010 runsaasti osanottajia
Parikymmentä osanottajaa takasi vireän kokouksen